lauantai 10. tammikuuta 2015

Pataleipä





Sain kaverilta herkulliselta kuulostavan ohjeen pataleipään. Tämä tuntuu olevan tällä hetkellä hittituote, kun olen törmännyt useammassakin paikassa kyseiseen leipään. Päätin itsekin kokeilla nyt vihdoin ja viimein tätä. Ei voi kyllä helpommaksi enää leivän leipominen mennä! Siis ei tämä mitään hetken mielijohteesta leipastavaa herkkua ole, mutta aktiivinen leipomisaika on hyvin lyhyt. Ihanaa on, että ei tarvitse kuin sekoittaa nopeasti ainekset kulhossa ja sitten leivän annetaan maustua 12-24 tuntia ennen uuniin laittoa. Ei tarvitse vaivata eikä sotkea monia eri kulhoja. Heleppoa kuin heinänteko! ;) Ja variaatioita on niin paljon kuin vain ikinä keksii. Laitan tähän perusohjeen (klikklik) ja minun oman tämänkertaisen version. Rupesin heti soveltamaan, koska minulla ei ollut tarvittavia jauhoja kaapissa. Kaatelin kaikki pussien jämät sekaisin ja hyvä tuli! :D Todellakin meillä leivotaan tätä jatkossakin!


Pataleivän perusohje


4 dl vehnäjauhoja
3 dl hiivaleipäjauhoja
2 tl suolaa
½ tl kuivahiivaa tai herneen
kokoinen pala tuorehiivaa
3 ½ dl vettä
 
Lisäksi
rypsiöljyä
 
 
Minun versiossa korvasin jauhot suunnilleen näin: 3 dl spelttijauhoja, 3 dl rouheisia sämpyläjauhoja, 1 dl vehnäleseitä, ½ dl pellavansimeniä. Suolaa laitoin vain 1 tl. Nestettä laitoin 4 dl.
 
  1. Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää lämpöinen (+42 astetta) vesi ja sekoita nopeasti. Taikinaa ei saa vaivata. Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi. Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän leipään syntyy makua.
  2. Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Älä vaivaa sitä, mutta kääntele se palloksi. Peitä liinalla ja anna kohota vielä 30 minuuttia.
  3. Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Ota kannellinen, 2–3 litran uunipata ja laita se kylmään uuniin. Kun taikina on kohonnut pöydällä 30 minuuttia, ota kuuma pata uunista ja sipaise sen pohjalle ja reunoille hiukan öljyä. Nosta taikina tulikuumaan pataan. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin 30 minuutiksi. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.
  4. Ota pata uunista ja kumoa leipä. Se irtoaa padasta helposti.
 
Vinkit: Jos et omista kannellista pataa, voit tehdä leivän myös uuninkestävässä, kannellisessa teräskattilassa. Itse en kaatanut taikinaa jauhoitetulle alustalle, vaan kaadoin jauhot suoraan kulhoon ja pyöräytin nopeasti palloksi (=vähemmän tiskiä ;)). Kulhon pitää olla riittävän suuri, jotta onnistuu helposti näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti