torstai 4. joulukuuta 2014

Sitruunamoussea granaattiomenan kera


Tämä jälkkäri valmistuu käden käänteessä. Eniten aikaa menee granaattiomenan siemenien keräämiseen, mutta muuten tosi nopea herkku valmistaa. Raikas maku, voisi sopia vaikka itsenäisyyspäivän jälkkäriksi! :)


Sitruunamousse ja granaattiomenaa


4 annosta

250 g mascarponejuustoa
150 g ranskankermaa
3 rkl sokeria
2 sitruunan raastettu kuori
3 rkl sitruunamehua

granaattiomena

  1. Vaahdota mascarpone, ranskankerma, sokeri, sitruunankuoriraaste ja mehu. Lusikoi tai pursota seos tarjoiluastioihin. 
  2. Halkaise granaattiomena ja leikkaa lohkoiksi kalvojen kohdalta. Irrota siemenet lohkoista suuren kulhon päällä, jotta neste ja siemenet valuvat kulhoon. 
  3. Koristele annokset siemenillä ja mehulla.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ruusukaalia, pähkinöitä ja aurajuustoa




Ruusukaali ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan herkullisista ruoista. Mutta oikein valmistettuna siitäkin saa maittavan lisukkeen. Löysin kokeilemisen arvoisen reseptin (klik klik) ja siitä se ajatus sitten lähti. Loppujen lopuksi meillä ei ollutkaan oikeastaan juuri mitään alkuperäisen reseptin aineksia, joten näillä mentiin, mitä kaapista löytyi! :D Ihan hauska lisuke vaikka lihalle tai kalalle. 


Ruusukaalilisuke


200 g ruusukaalia
1 dl maapähkinöitä
suolaa, pippuria
½ dl vettä
rasvaa paistamiseen
vajaa ½ pkt aurajuustoa
loraus juoksevaa hunajaa

  1. Paahda pähkinöitä kuivalla pannulla. Varo polttamasta! Siirrä syrjään odottamaan. Halutessasi voit laittaa pähkinät esim keittiöpyyhkeen sisään ja hieroa kuoret irti. Itse irrotin karkeasti osan kuorista.
  2. Huuhdo ruusukaalit. Poista kanta ja lohko kaalit neljään osaan.
  3. Kuumenna rasva pannulla. Paista ruusukaaleja miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.
  4. Lisää mausteet ja vesi. Hauduta hetki, kunnes ruusukaalit ovat kypsiä. 
  5. Lisää pähkinät ja murenna ruusukaalipannun pinnalle sinihomejuustoa. Valuta päälle loraus hunajaa. Tarjoa heti.

Banaanirahkalettuset




 


Mihinkä ne ylikypsät banaanit survotaan? No vaikka lättyihin! :) Jos googlaa banaanirahkalettujen ohjetta, niin saa yhtä monta ohjetta kuin on tekijääkin. Kaikista yksinlertaisimmillaan lettuja saa siten, että tekee banaanista ja kananmunista mössön, jonka paistaa letuksi pannulla. Halusin kuitenkin hieman ruokaisampaa ja paremmin koossa pysyvää, kun yhdessä lasten kanssa näitä paistettiin. He tykkäävät näistä todella paljon! :) Mietin, että voiko näitä laittaa kevyemmin -osioon, mutta sitten päätin, että voi, koska näissä on täysjyväjauhoja ja ei ole lisättyä sokeria tai rasvaa. Paistamisessa on toki käytetty rasvaa, mutta sen määräähän on helppo säädellä. Jos tykkää kookoksen mausta, niin kookosöljyssä paistamalla saa kivan maun lättyihin. Jos banaanit eivät ole ylikypsiä eli tosi makeita, voi taikinaan lisätä hieman steviaa maun mukaan.


Banaani-rahkalettuset


4 kananmunaa
3-4 banaania
500 g rasvatonta maustamatonta rahkaa
n. 1 dl spelttijauhoja (täysjyvä)
ripaus vaniljasokeria
kardemummaa, kanelia ja steviaa maun mukaan

Paistamiseen oliivi-, rypsi- tai kookosöljyä

Kaveriksi mustikoita tai muita marjoja. Myös hunaja tai vaahterasiirappi sopii kastikkeeksi (tosin sitten ei ole enää niin kevyt.. ;))

  1. Muussaa kuoritut banaanit. Riko kananmunat joukkoon ja sekoita.
  2. Lisää rahka ja jauhot, sekoita. 
  3. Mausta oman maun mukaan.
  4. Paista taikinasta pieniä tai isoja lettuja. 
  5. Tarjoa tuoreita marjoja kaveriksi.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Pistaasi-limekeksit



  


Kehittelin nämä herkulliset pikkuleivät usean eri ohjeen pohjalta. Kesällä maistoin Turkissa aivan taivaallisen ihanaa pistaasisuklaata, jonka veroista en ole aiemmin (tai sen jälkeen) syönyt. Näissä kekseissä on suklaata, pistaasia ja limeä. Maku on tosi hyvä, mutta itse ehkä kaipaisin vielä enemmän pistaasin makua. Näissä ehkä lime maistuu eniten. Sekään ei ole huono asia, itse kun limestä tykkään. Jälkeenpäin mietin, että korostuisikohan maku, jos pähkinöitä paahtaisi ennen taikinaan lisäämistä? Täydellisen pistaasisuklaaohjeen keksimistä odotellessa voi leipasta näitä herkullisia keksejä. :)


Pistaasi-limekeksit

n. 24 kpl

100 g huoneenlämpöistä voita
2 dl tummaa muscovadosokeria
½ dl sokeria
½ tl vaniljasokeria
1 kananmuna
1 ½ dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
130 g tummaa suklaata (=Pandan levy)
1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
2 limen kuori raastettuna

  1. Sekoita voi ja kaikki sokerit keskenään.
  2. Lisää joukkoon kananmuna voimakkaasti vatkaten.
  3. Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe ja suola. Lisää seos taikinaan.
  4. Rouhi suklaa ja pistaasipähkinät karkeiksi paloiksi ja sekoita taikinan joukkoon.
  5. Raasta pestyt limen kuoret ja lisää taikinan joukkoon.
  6. Pyörittele taikinasta 24 palloa ja taputtele ne tasaisiksi leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Huom. Keksit leviävät uunissa hieman, joten jätä tilaa ympärille.
  7. Paista 175 asteisen uunin keskitasolla noin 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä ennen tarjoilua.

Minion-kakku





  Reilu viikko sitten ohjelmassa oli hieman erilainen spinning-tunti. Tämän hetken ehdottomasti ykköslempparisuokkarijumppaohjaajani kuuluisiin lausahduksiin kuuluu mm "Sen pitää tuntua pahalta! Nyt pois sieltä mukavuusalueelta! Pystyt siihen! Jaksaa jaksaa!" jne. Meillä on ollut syksyn aikana yksi yhteinen projekti, jossa saavutimme ensimmäisen tärkeän tavoitteen. Leivoin hänelle kakun kiitokseksi hyvin vedetystä projektista. Päätin jo projektin alussa, että jos tavoite saavutetaan, niin leivon kakun. Ja kakun koristeeksi teen kuvassa näkyvät minionit, koska juuri näistä kyseisistä tyypeistä oli puhetta silloin alussa. :) Kesken pahimman scootterikidutuksen tämä kakku kannetaan saliin ja esitellään koko porukalle. Ei kai siinä, vissiin oli mieluisa kakku!? ;)

Kiitos J! :)