keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Omenamutakakku



Kokeilepa tätä omenamutakakkua, jos haluat nopeasti jotain hyvää ja makeaa leipoa. Omaan makuun ehkä liiankin sokerista, mutta kyllä tämä asiansa ajaa. ;) Jos malttaa, niin kannattaa antaa kakun ässehtyä rauhassa yön yli, jolloin maku paranee.


Omenamutakakku


3 kananmunaa
4 ½ dl sokeria
200 g sulatettua voita
3 3/4 dl vehnäjauhoja
1 ½ rkl vaniljasokeria
2-3 omenaa

  1. Vatkaa keskenään munat ja sokeri.
  2. Lisää sulatettu lämmin voi.
  3. Lisää jauhot ja vaniljasokeri ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  4. Kuori ja raasta omenat. Sekoita taikinaan.
  5. Kaada taikina voideltuun ja leivitettyyn vuokaan, jonka halkaisija on noin 24 cm.
  6. Paista 175 asteisen uunin keskitasolla 20-25 minuuttia. Kakku jää keskeltä hieman tahmeaksi, mutta ei löysäksi.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Puolukkaleipä




Mehevä puolukkaleipä on helppo valmistaa. Yhdessä kulhossa sekoitetaan ainekset, kohotetaan, vaivataan alustalla ja paistetaan uunipellillä yhdeksi isoksi pannuleiväksi, josta on näppärä leikata sopivia annospaloja. Taikinasta voi halutessaan toki pyöräyttää myös sämpylät.


Puolukkaleipä


16-20 kpl

50 g hiivaa
4 dl piimää
2 dl kädenlämpöistä maitoa
2 tl suolaa
½ dl rypsiöljyä
½ dl vaaleaa siirappia
1 ½ - 2 dl puolukoita (tuoreet tai pakaste)
1 dl kauraryynejä
3 dl täysjyväspelttijauhoja
9 - 10 dl vehnäjauhoja

  1. Murusta hiiva kulhoon. Liuota se piimään ja maitoon. Lisää suola, öljy, siirappi, puolukat, kauraryynit sekä speltti- ja vehnäjauhot vähän kerrallaan. Alusta ainekset sileäksi taikinaksi. 
  2. Anna kohota leivinliinan alla noin 45 minuuttia.
  3. Vaivaa taikinaa jauhoitetulla pöydällä. Taputtele taikina leivinpaperoidulle uunipannulle. Leikkaa taikina 16-20 ruuduksi taikinalastalla tai veitsellä. Sirottele päälle vähän vehnäjauhoja ja anna kohota leivinliinan alla noin 30 minuuttia. 
  4. Paista leipää 200 asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Anna leivän jäähtyä ritilällä.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Geisha-brookiet




Suklaata, suklaata ja vielä kerran suklaata! Niistä on nämä leivonnaiset tehty! :D Törmäsin jo jokin aika sitten brookieohjeeseen (eri kuin tämä) ja ajattelin jo silloin, että tuota on pakko testata joku kerta. Tällä viikolla ilmestyi uusin Maku-lehti (7/2014), jossa oli myös brookieohje. Sopivasti tänään on isänpäivä, joten "pakkohan" se oli leipoa jotain hyvää. :) Meidät oli kutsuttu isommalla porukalla vanhempieni luokse syömään, joten vein sinne tuliaisiksi näitä.

Brookiessa on sekoitus brownieta ja cookieta ja koko komeus kuorrutetaan vielä suklaalla. Meillä ei ollut fariinisokeria, jota alkuperäisessä ohjeessa käytettiin, joten korvasin sen muscovadosokerilla. Syntisen hyvää!:)


Geisha-brookiet

20 palaa

Brownie-taikina

100 g voita
150 g tummaa suklaata
2 ½ dl muscovadosokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelirouhetta
½ tl suolaa

Cookie-taikina

100 g voita
2 dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl hasselpähkinärouhetta
150 g Geisha-suklaata rouhittuna

Koristelu 

150 g Geisha-suklaata

  1. Valmista brownie-taikina. Sulata kuutioitu voi ja paloiteltu suklaa pinnoitetussa kattilassa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä hieman.
  2. Lisää joukkoon sokeri ja munat. Sekoita tasaiseksi. Yhdistä kulhossa jauhot, mantelirouhe ja suola. Sekoita se muihin aineksiin tasaiseksi taikinaksi.
  3. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (noin 20 x 30cm). Nosta vuoka jääkaappiin puoleksi tunniksi.
  4. Valmista cookie-taikina. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi. 
  5. Lisää munat edelleen vatkaten.
  6. Yhdistä kulhossa jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja pähkinärouhe. Lisää ne muihin aineksiin ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Lisää rouhittu suklaa.
  7. Nostele cookie-taikina kahden lusikan avulla nokareiksi browniepohjan päälle.
  8. Paista 175 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia, kunnes leivonnainen saa kauniin värin mutta jää sisältä hieman tahmeaksi. Varo ylipaistamasta!
  9. Sulata paloiteltu suklaa teräskulhossa vesihauteen päällä. Anna suklaan sulaa hetki ja valuta lusikalla leivonnaisen päälle viiruiksi. Voit myös käyttää pursotinpussia, jolla saa ohuempaa jälkeä. Anna suklaan sulaa ennen leikkaamista.
  10. Leikkaa brookie-levy kolmion tai suorakaiteen muotoisiksi paloiksi. 
  11. Säilytä leivonnaiset kannellisessa rasiassa huoneenlämmössä tai viileässä. Ne säilyvät mehevimpinä huoneenlämmössä.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Kaura-siemennäkkileipää ja valkosipuliyrttilevite





Kaikessa yksinkertaisuudessaan helppoa ja herkullista näkkäriä ja kevyttä levitettä päälle. Kaurahiutaleiden ja siementen tilalla voi käyttää mm. ruishiutaleita ja muita siemeniä. Halutessa siemenet voi murskata hienommaksi, mutta itse tykkäsin jättää ne kokonaisiksi. Levitteestä voi tehdä useita eri versioita oman maun mukaan esim. tulisempaa chiliä. 
Olen saanut ohjeen, mutta valitettavasti en tiedä alkuperäisen ohjeen lähdettä.


Kaura-siemennäkkileipä


2 dl kaurahiutaleita
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
3 kpl kananmunia
1 rkl oreganoa
1 tl paprikajauhetta
ripaus suolaa

  1. Sekoita kaikki ainekset yhteen tasaiseksi notkeaksi massaksi. 
  2. Levitä taikinamassa uunipellille nuolijaa apuna käyttäen ohueksi levyksi. Paista 150 asteisessa uunissa noin 20-30 minuuttia tai kunnes pinta on rapean ruskeaa. 
  3. Leikkaa lämmin uunituore näkkileipälevy sopivan kokoisiksi paloiksi ja jätä kuivumaan huoneenlämpöön.


Valkosipuliyrttilevite


200 g raejuustoa (rasvaton) 
2-3 rkl oliiviöljyä
1(-2) valkosipulinkynttä
2 rkl tuoreita yrttejä esim basilika ja ruohosipuli

  1. Sekoita tehosekoittimella raejuusto, oliiviöljy ja valkosipuli tasaiseksi massaksi. 
  2. Lisää lopuksi yrtit ja sekoita tasaiseksi.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Piparkakut






Iltse leivotut piparkakut voittavat kyllä kaupan valmiit piparit mennen tullen. Reseptejä tuntuu olevan yhtä monta kuin on tekijääkin. Huomaathan, että taikina tulee valmistaa leipomista edeltävänä päivänä! 
Tässä minun versioni:


Piparkakut

40 kpl

1 dl tummaa siirappia
1 dl sokeria
125 g voita
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
(1 tl pomeranssinkuorta)
1 kananmuna
1 ½ tl soodaa
4-5 dl vehnäjauhoja

  1. Kiehauta kattilassa siirappi, sokeri, voi ja mausteet. Vatkaa seos sähkövatkaimella kylmäksi (kylmä vesihaude nopeuttaa).
  2. Lisää seokseen muna ja sekoita hyvin.
  3. Sekoita sooda vehnäjauhoihin, lisää jauhot mauste-munaseokseen ja sekoita taikina tasaiseksi. Ripottele taikinan pinnalle hieman jauhoja ja peitä kulho muovikelmulla. Nosta taikina jääkaappiin yön yli tekeytymään.
  4. Kauli taikina ohuiksi levyiksi jauhoitetulla alustalla, ota muotilla pipareita ja nosta ne leivinpaperilla peitetylle pellille. 
  5. Paista pipareita uunin keskitasolla 200 asteessa noin 7-12 minuuttia eli kunnes piparit ovat kauniin ruskeita. Jäähdytä ritilällä.