tiistai 22. tammikuuta 2013

Mehevät suklaamuffinssit



Näitä muffinsseja leivoin työkaverilleni aamupäivän kahvihetkelle! :)


Mehevät suklaamuffinssit

12 kpl (isoja)

4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 ½ dl kaakaojauhetta
2 ½ dl sokeria
125 g sulatettua, jäähdytettyä voita
2 dl maitoa
2 munaa
150 g tummaa suklaata

  1. Sekoita kuivat ainekset keskenään kulhossa.
  2. Vatkaa voi, maito ja munat kulhossa. Kaada seos kuivien aineiden joukkoon.
  3. Jaa taikina muffinivuokiin tai muffinipellin koloihin. 
  4. Riko suklaa reiluiksi paloiksi ja painele palat muffinitaikinaan.
  5. Paista muffinsseja 175 asteisen uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia.


lauantai 19. tammikuuta 2013

Mustikka-valkosuklaakakku





Tämä on sellainen kakku, josta olen tehnyt useita eri versioita vuosien varrella. Alkuperäinen ohje on Kinuskikissalta, jota olen sitten muokannut aina tilanteen mukaan. Itseasiassa tuo linkin takaa löytyvä juhlapöydän raitakakku oli tarjolla häissämme kolmisen vuotta sitten. :) Tämän kertainen mustikkaversio on hieman yksinkertaisempi, koska tässä on vain kaksi kerrosta. Myös mustaherukat sopivat tähän.


Mustikka-valkosuklaakakku


Pohja:
180 g Digestive-keksejä
75 g voita tai margariinia

Täytemousse:
5 dl vispikermaa
200 g vaniljarahkavalmistetta (Sunnuntai)

Täyte 1:
2 liivatetta
130 g valkosuklaata
120 g smetanaa
1 rkl vettä

Täyte 2:
3 liivatetta
200 g mustikoita
½ dl sokeria

  1. Peitä halkaisijaltaan 24 cm kokoisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit kaulimella tai tehosekoittimella ja yhdistä ne voisulan kanssa. Painele seos vuoan pohjalle.
  2. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon vaniljarahkavalmiste. Jaa vaahto kahteen yhtä suureen osaan.
  3. Täyte 1: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Paloittele valkosuklaa ja sulata se vesihauteessa tai mikrossa miedolla lämmöllä. Sekoita ensimmäiseen moussepuolikkaaseen suklaasula ja smetana. Kiehauta vesitilkka ja sulata siihen liivatteet. Sekoita täytteeseen. Kaada vuokaan keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa toisen täytteen valmistamisen ajan.
  4. Täyte 2: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mustikat sokerin kanssa. Kuumenna n. 1 dl soseesta kattilassa ja sulata joukkoon liivatteet. Sekoita toiseen moussepuolikkaaseen liivate-mustikkasose sekä loput mustikkasoseesta. Kaada vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mielellään yön yli.
  5. Irrota kakku vuoasta ja laita tarjoiluastiaan. Vaahdota kerma ja pursotta reunoille näyttäviä kiehkuroita. Suklaasydämet on tehty tällä aiemmin julkaisemallani jääsuklaan  ohjeella.



perjantai 18. tammikuuta 2013

Joululimppu



Jouluaiheisia päivityksiä vielä. Tällaista leipää leivoin omaan joulupöytään kuten myös muutamalle ystävällekin lahjaksi. 

Joululimppu


3 kpl

2 ½ dl siirappia
3 tl suolaa
1 tl maustepippuria
1 rkl piparkakkumaustetta
(4 tähtianista)
5 dl huoneenlämpöistä piimää
1 appelsiinin raastettu kuori
1 kg vehnähiivaleipäjauhoja
1 pussi kuivahiivaa
1 ½ dl appelsiinimehua
2 dl juoksevaa margariinia tai voisulaa

Pinnalle
½ dl siirappia
2 rkl vettä

  1. Mittaa siirappi ja mausteet kattilaan. Kiehauta seos ja kaada joukkoon huoneenlämpöinen piimä. Lisää kädenlämpöä hieman kuumempaan liemeen puhtaaksi pestyn appelsiinin raastettu kuori. Poista liemestä kokonaiset tähtianikset.
  2. Mittaa jauhot ja hiiva kulhoon. Sekoita joukkoon lämmin piimäseos, appelsiinimehu ja rasva. Alusta pehmeähkö taikina. Anna kohota puolisen tuntia.
  3. Jaa taikina kolmeksi palaksi. Muovaa palat leivinpöydällä pitkänomaisiksi ja aseta kartonkisiin leipävuokiin. Kohota hetki ja paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Sivele kypsät leivät siirappivedellä.



Piparkakkumuffinssit


Näihin muffinsseihin voi käyttää vaikka loput joulun piparkakut, jos sellaisia sattuu vielä purkin pohjalta löytymään!:)


Piparkakkumuffinssit

12 isoa tai 36 minikokoista


100  g            voita
1  dl               fariinisokeria
2                     munaa
1  prk               (200 g) vaniljarahkaa
3 ½  dl         vehnäjauhoja
1 ½  dl         rusinoita
2  tl                piparkakkumaustetta
2 ½  tl          leivinjauhetta

Kuorrutus
2 ½ dl kermaa
fariinisokeria
piparkakkumuruja
pehmeitä kultaisia sokerihelmiä

  1. Vaahdota pehmeä voi ja fariinisokeri kevyesti. Vatkaa joukkoon munat. Lisää rahka. Yhdistä keskenään kaikki loput aineet ja lisää joukkoon.
  2. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Jaa taikina voideltuihin muffinipellin vuokiin tai paperisiin muffinivuokiin.
  3. Paista 200 asteessa n. 12 min. Anna muffinien jäähtyä hieman ja nosta muffinipelliltä.
  4. Valmista kuorrute. Vatkaa kerma ja mausta fariinisokerillla.
  5. Pursota muffinssien päälle kermaa ja koristele piparimurusilla ja sokerihelmillä. 

Suklaajäätelö jäätelökoneella


Tämä oli sellainen kokeiluerä, parin desin satsi. Todella makea lopputulos. Itse tykkäisin ehkä enemmän sellaisesta, johon tulee enemmän oikeata suklaata tai sitten tummaa kaakaota. Nyt oli melko sokerista. Mutta luulen, että lapsille voisi maistua!:)



Suklaajäätelö


2 dl kuohukermaa
2 munankeltuaista
0,5 dl sokeria
3 rkl Dumle-kaakaojauhetta
2 rkl tummaa suklaata rouhittuna

  1. Vaahdota kerma. 
  2. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, sakeaksi vaahdoksi. 
  3. Lisää kermavaahto ja siivilöi joukkoon kaakaojauhe. Sekoita ainekset varovasti nostellen.
  4. Valmista jäätelökoneen ohjeen mukaan.

Jäätelökone tuli taloon (ja vaniljajäätelön ohje)


Joulupukin kontista löytyi kauan haaveilemani jäätelökone! :) Krups-merkkinen on tämä meidän malli. Koneella tekee noin litran valmista jäätelöä 20-40 minuutissa. Hyvä niin, koska jotkut mallit valmistavat vain 3 dl, joka on aivan liian vähän! ;D

Muutaman kerran olen ehtinyt sitä jo testaamaan ja täytyy näin jäätelöä rakastavana henkilönä sanoa, että kyllä tämä asiansa osaa! Paaljon parempaa kuin joku kaupan pakastealtaan peruskasvirasvajäätelö. Toki kaupan jätskeissäkin on eroja. Jäätelökoneella tehtyjä jäätelöitä vertaisin ehkä Aino-jäätelöihin. Helppoa, kun vain mielikuvitus on rajana tässä(kin) asiassa. Tähän mennessä olen testannut perusmakuja. Ajattelin, että aloitan niistä ja kun hallitsen ne ja tunnen oman koneeni paremmin, voin ryhtyä soveltamaan. 

Aluksi päänvaivaa aiheutti koneen mukana tullut ohjevihkonen. Siinä olevat ohjeet tuntuivat jotenkin monimutkaisilta ja aikaa vieviltä. Massaa pitäisi ensin keittää ja sen antaa jäähtyä 12h jääkaapissa, jonka jälkeen sen voi laittaa koneeseen. Miksi ihmeessä? Tutkin asiaa netissä ja useammasta lähteestä poimin tietoa. Jos nyt oikein ymmärsin, niin se johtuu siitä, että ulkomaisissa kananmunissa on salmonellaa kun taas kotimaisissa ei. Massaa pitää kuumentaa, mutta ei keittää ettei kananmunat juoksetu. Ilmeisesti voi käyttää joko kokonaiset munat tai pelkät keltuaiset. Keltuaisia käytetään kaksinkertainen määrä kokonaisiin verrattuna. Eli joko 2 munaa tai 4 keltuaista. Lisäksi ohjevihkosessa käskettiin käyttää 35% täysmaitoa. Hmm, missäköhän päin maailmaa elelee tällaisia superlehmiä, joista saa kermaakin vahvempaa maitoa?! :D Tulin siihen tulokseen, että kyseessä oli klassinen pilkkuvirhe ja tarkoitus olisi puhua 3,5% täysmaidosta... 
Netistä löytämissäni ohjeissa ei ole keitelty massaa, kunhan vaan sekoitetaan ainekset ja lyödään koneeseen, joka hoitaa loput. Mitä kylmempiä ainekset valmiiksi ovat, sen nopeammin jäätelö valmistuu. Jäätelö säilyy pakkasessa viikosta kahteen viikkoon - siis teoriassa, ellei sitä kukaan ehdi syödä sitä ennen! ;) 

Päätin, että kokeilen tehdä jäätelöitä kummallakin tavalla ja vertailen sitten, kumpi tyyli on parempi/maistuvampi. Ehkä jos jäätelöhimo tosissaan iskee, ei pysty massoja 12 tuntia jäähdyttelemään. ;) 
Ensimmäisenä ohjeena on ihan perusvanilja. En oikeastaan ole vaniljan suuri fani, mutta koska ensimmäistä kertaa tehtiin jäätelöä tapaninpäivänä, piti tyytyä siihen, mitä aineksia kaapista valmiiksi löytyi. Mutta kuten sanottua, lopputulos oli paaaljon parempi kuin kaupan vanilja! Hyvää oli lakkojen kera tarjottuna!:) Pehmeä ja kermainen :) Ohje on siitä yllämainitusta vihkosesta sovellettuna. 


Vaniljajäätelö

n. 1 litra

0,5 l täysmaitoa
½ vaniljatanko (siemenet raaputettuna+tanko)
100 g sokeria
2 munaa 
2,5 dl kuohukermaa

  1. Lämmitä (älä keitä) maitoa ja vaniljatankoa. Anna jäähtyä hieman.
  2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 
  3. Kaada lämmin vaniljamaito munasokerivaahdon sekaan koko ajan sekoittaen. Kaada kattilaan ja lämmitä, kunnes seos sakenee. Älä keitä. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi. 
  4. Vatkaa kerma ja lisää se massan sekaan koko ajan sekoittaen. 
  5. Jäähdytä jääkaappikylmäksi. 
  6. Laita massa jäätelökoneeseen ja valmista jäätelö koneen ohjeen mukaan.


torstai 10. tammikuuta 2013

Artisokkakeitto





Tämän samettisen keiton löysin jostain lehdestä syksyllä, mutta en ole ihan varma mikä lehti oli kyseessä. Olisiko ollut Yhteishyvä tms? Joka tapauksessa, ihanaa keittoa tämä on! Pehmeää ja nuo pähkinät sopivat hyvin makumaailmaan ja antavat vähän suutuntumaa muuten sileään keittoon. Suosittelen!

Artisokkakeitto

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
2 jauhoista perunaa
6 dl kasvislientä
2 prk artisokansydämiä suolaliemessä (à 390/240 g)
1 prk mascarponejuustoa (250 g)
1 tl timjamia
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria

Pinnalle
5 rkl hasselpähkinöitä
1 pieni valkosipulinkynsi
4 rkl parmesaaniraastetta

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit öljyssä kattilassa. 
  2. Kuori ja pilko perunat. Lisää ne ja kasvisliemi. Keitä, kunnes perunat ovat lähes kypsiä. 
  3. Valuta artisokat. Lisää ne ja juusto joukkoon. Anna kiehahtaa. 
  4. Soseuta ja mausta timjamilla, suolalla ja pippurilla. 
  5. Rouhi pähkinät ja paahda hetki kuivalla, kuumalla pannulla. Murskaa ja hienonna joukkoon valkosipulinkynsi. Nosta seos kulhoon ja anna jäähtyä. Sekoita joukkoon parmesaaniraaste. Tarjoile lisäke keiton kanssa.

Tsatsiki


 


Tsatsikia on tullut vuosien saatossa tehtyä monia monia kertoja. Kuuluu ehdottomasti suosikkeihin kaikista kastikkeista! Passaa lihalle ja kalalle ja salaattiin ja melkein mihin vaan!:)



Tsatsiki

2 dl kreikkalaista jogurttia (Lindahls)
150 g kurkkua
suolaa 
1 valkosipulinkynsi
1 maustemitta mustapippuria
1 maustemitta viinietikkaa
1 rkl oliiviöljyä


  1. Raasta kurkku ohuiksi suikaleiksi.
  2. Mausta suolalla ja valuta siivilän läpi.
  3. Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna maustua kylmässä vähintään tunti.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Lämminsavulohikakku




Joulunajan herkkuja oli tämäkin kakku, mutta sopii todellakin tarjottavaksi muulloinkin!


Lämminsavulohikakku

Täyte
3 dl kuohukermaa
200 g kylmäsavulohituorejuustoa
400g lämminsavulohta
1 ruukku tuoretta tilliä
valkopippuria, sitruunapippuria
(suolaa maun mukaan)

5 liivatelehteä
1 sitruunan mehu


Pohja
70 g voisulaa
200 g hapankorppuja



Koristeluun
100 g mätiä
2 limeä lohkoina
tuoretta tilliä

  1. Vuoraa kakkuvuoka tai leipävuoka kelmulla.
  2. Valmista täyte. Liuota liivatelehtiä 10 minuuttia kylmässä vedessä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää lohi, tilli ja mausteet. Sekoita tasaiseksi.
  3. Kiehauta sitruunamehu ja sulata sen joukkoon puristetut liivatelehdet. Lisää liivateseos täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaa.
  4. Murskaa hapankorput. Sulata voi ja sekoita hapankorppujen kanssa. Painele pohja varovasti täytteen päälle. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi, mutta mielellään yön yli.
  5. Kumoa kakku tarjoilulautaselle ja koristele.

Jääsuklaa



Vuosi vaihtui jo uuteen, mutta edelleen laittelen näitä joulunajan herkkuja tänne. Ovatpahan valmiina odottamassa ensi joulua!:)

Nämä jääsuklaat on tehty saman kaavan mukaan kuin appelsiinisuklaa, josta aiemmin kirjoitin, mutta tässä on käytetty valkosuklaata ilman muita mausteita. 


Jääsuklaa


noin 65 kpl

250 g valkosuklaata
125 g kookosrasvaa 
1/4 dl tomusokeria


  1. Paloittele suklaa. Pane suklaapalat, rasva ja tomusokeri kulhoon ja sulata vesihauteessa. 
  2. Sekoita. 
  3. Jaa suklaa konvehtivuokiin. 
  4. Anna kovettua ja säilytä jääkaapissa.