maanantai 30. heinäkuuta 2012

Grissinit eli italialaiset leipätikut



Näitäkin herkkuja löytyi viikonloppuisesta piknikkoristamme!:) 

Nämä leipätikut ovat helppo ja nopea valmistaa. Oivallisia juuri piknikille tai vaikka noutopöytään. Voisin kuvitella syöväni näitä myös viinin ja juustojen kera.

Rapeat grissinit eli italialaiset leipätikut
noin 30-36 kpl

1 pss kuivahiivaa
1 l vehnäjauhoja
2 tl sokeria
2 tl suolaa
1-2 tl kuivattua basilikaa
4 dl kädenlämpöistä vettä
6 rkl oliiviöljyä
sormisuolaa

  1. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää kädenlämpöinen vesi ja öljy. Vaivaa taikina tasaiseksi yleiskoneella tai vatkaimen taikinakoukulla. 
  2. Anna kohota leivinliinan alla noin 40 minuuttia.
  3. Nosta taikina jauhoitetulle leivinalustalle ja alusta. Jaa taikina 30-35 yhtä suureen osaan. Pyöritä jokainen taikinapala pitkulaiseksi grissinipatukaksi. 
  4. Nosta grissinit voidellulle uunipannulle. Suihkauta päälle vettä ja ripottele pinnalle sormisuolaa.
  5. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 16-18 minuuttia. Anna jäähtyä.

Piknikleipä salamilla ja mozzarellalla



Viikonloppuna pakkasimme piknikkorin täyteen herkkuja ja suuntasimme Korpirockiin nauttimaan aurinkoisesta päivästä ja musiikista hyvässä seurassa. Pieni Pilttitossukin sai näin ensikosketuksen festarielämään!:) Eväskorista löytyi mm. tätä ihanaa piknikleipää. Kätevää, kun täytteet on leivottu jo valmiiksi leivän sisään! :)


Piknikleipä salamilla ja mozzarellalla

Leipä:
1 pss kuivahiivaa
3 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl sormisuolaa 
2 ½ dl durumvehnäjauhoja
4-5 dl vehnäjauhoja

Täyte:
200 g mozzarellaa
150-200 g salamia
1 dl kalamata oliiveja (kivettömiä)
1 ruukku tuoretta basilikaa

  1. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoista. Lisää neste ja sekoita. 
  2. Lisää joukkoon öljy, hunaja ja sormisuola.
  3. Lisää jauhot taikinaan vähitellen ja alusta samalla koko ajan, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoilta. 
  4. Anna kohota leivinliinan alla 30 minuuttia.
  5. Kauli jauhoitetulla alustalla taikinasta noin sentin paksuinen, suorakaiteen muotoinen levy.
  6. Leikkaa mozzarella siivuiksi ja ripottele se taikinalevyn päälle yhdessä salamin, oliivien ja basilikan kanssa. Halutessa voit pilkkoa oliivia pienemmiksi.
  7. Rullaa levy tiukaksi rullaksi ja taivuta kranssiksi. Jätä saumapuoli alaspäin. Nosta kranssi leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. 
  8. Anna kohota leivinliinan alla 30 minuuttia. 
  9. Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen.
  10. Nosta leipä paistumaan uunin keskitasolle ja alenna lämpötilaa 200 asteeseen. Paista 20-25 minuuttia ja anna jäähtyä uuniritilän päällä.

Kurkku-mascarponejuustokastike




Unkarin reissulla (täällä) söin eräässä ravintolassa aivan taivaallisen hyvää kanaa ja kurkku-mascarponekastiketta. Se oli niin herkullista, että minulla on nyt missio kokeilla valmistaa itse yhtä ihanaa kastiketta! Yritin googlailla löytyisikö jostain ohjetta, mutta mitään täysin vastaavaa en löytänyt. Löysin muutaman sinne päin -reseptin englanninkielisenä, joten päätin ryhtyä soveltamaan niitä. Tämä on ensimmäinen versio ja oli jo todella hyvää, mutta en ole täysin tyytyväinen vielä. Kehittely jatkukoon!

Onko kukaan muu syönyt mitään vastaavaa? Ja ennen kaikkea, tiedättekö hyvää ohjetta siihen?!:)


Kurkku-mascarponejuustokastike kanalle tai kalalle

1 kurkku
½ sitruuna
2 rkl mascarponejuustoa
nippu tuoretta minttua
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

  1. Kuori ja halkaise kurkku pitkittäin. Koverra pehmeä keskusta pois lusikalla. Kuutioi kurkku pieneksi, 1 x 1 cm kuutioiksi. 
  2. Kuumenna öljy pannulla. Kuullota kurkkua keskilämmöllä öljyssä. Älä ruskista! 
  3. Raasta sitruunankuori ja purista mehu, lisää pannulle. Ripsauta suolaa ja pippuria myllystä. 
  4. Notkista mascarpone lusikalla. Ota pannu pois levyltä ja lisää mascarpone kurkun sekaan. 
  5. Kaada tarjoiluastiaan ja lisää tuoretta minttua joukkoon.
  6. Tarjoa hieman haaleana kuuman kanan tai kalan kanssa!

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Mansikka-lime-pistaasipähkinäpiirakka






Taivaallista. Herkullista. Suussasulavaa. Suolaista, makeaa ja raikasta. Sitä kaikkea tämä piirakka on! Ehdottomasti kokeilemisen arvoista! 

Ohjeen löysin kirjasta "500 piirakkaa ja torttua" (Karisto). Muokkasin sitä hieman. Ihana kirja pullollaan toinen toistaan ihanampia ohjeita!


Mansikka-lime-pistaasipähkinäpiirakka

Pohja:
115 g hienoksi jauhettuja pistaasipähkinöitä
8 murskattua Digestive-keksiä
55 g sokeria
1 rkl limetinkuorta raastettuna
85 g suolatonta, sulatettua ja jäähtynyttä voita

Täyte:
2 suuren kananmunan keltuaista
1 tlk (vajaa 400g) kondensoitua maitoa
1 dl tuoretta limetin mehua




Päälle:
400 g viipaloituja mansikoita
1 rkl tuoretta limetin mehua
1 rkl vettä
1 rkl sokeria
½ tl perunajauhoja tai maissitärkkelystä

  1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. 
  2. Voitele halkaisijaltaan 22-24cm piirakkavuoka tai pari pienempää. Itse tein 4 kpl Ikean pikkupiirakkavuokia.
  3. Yhdistä keskenään pistaasipähkinät, keksimurut, sokeri ja limetinkuori monitoimikoneessa.
  4. Lisää voi ja sekoita niin, että seoksesta tulee kosteaa. 
  5. Painele keksimuruseos piirakkavuokaan. Paista uunissa 10 minuuttia ja jäähdytä.
  6. Vatkaa keltuaiset, kondensoitu maito ja 1 dl limetin mehua keskenään. Kaada seos jäähtyneeseen piirakkapohjaan ja tasoita pinta lastalla.
  7. Paista 15 minuuttia ja jäähdytä.
  8. Asettele viipaloidut mansikat täytteen päälle sisäkkäisiin ympyröihin siten, että ne menevät osittain toistensa päälle. 
  9. Sekoita 1 rkl limetin mehua, vesi, sokeri ja perunajauhot kattilassa. Kiehauta kuorrutus keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Siirrä kattila pois kuumalta levyltä. Levitä kuorrutus mansikoiden päälle pullasudilla. 
  10. Siirrä jääkaappiin jäähtymään ja maustumaan ainakin tunniksi.




keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Omasta maasta



Minulla on terassilla oma ihana pikkuinen yrttipuutarha. Siellä kasvaa ruukuissa minttua, vihreää ja punaista basilikaa, rosmariinia, timjamia, ruohosipulia, oreganoa, rakuunaa, tilliä. Lisäksi minulla on isossa ruukussa kolmenlaista salaattia: lehti- ja keräsalaattia sekä rucolaa. Sivummalla pienellä kasvimaalla kypsyvät peruna, punasipuli, herne, porkkana, raparperi, ruohosipuli ja tilli. Niiden vieressä kasvaa pari viinimarjapensasta. Ihanaa, kun voi olla jossain asioissa hiukan omavarainenkin. Ja kyllähän ne itse kasvatetut maistuvat toki paremmalta kuin kaupasta ostetut, vai mitä? :)

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Lomaterkut Unkarista



Ihanaa, nyt on L-O-M-A! Ensimmäiset 10 päivää kävimme Unkarissa Balaton-järvellä ja Budapestissä. Yhdessä oloa, hyvää ruokaa, lämpimiä ilmoja, viihtyisiä pikkukyliä ja suurkaupungin sykettä. Siinäpä ainekset hyvään reissuun. :) Loppuloma meneekin sitten kotosalla ja kotimaassa matkaillen.

Kunnon ruokabloggaajana otin toki kuvia nauttimistamme ruoista. Unkarilainen keittiö on hyvin lihapitoista ja annokset valtavia. Paprikaa ja possua jossain muodossa löytyy lähes joka annoksesta.

Tässäpä maistiaisia matkalta teillekin:



Ankkaa monessa muodossa. Vasemman yläkulman mustikkainen ruskeakastike oli hyvää.



Gulassikeitto. Ehkä tunnetuin unkarilaisen keittiön helmi.



Jäätelöt olivat suussasulavaa italialaista jäätelöä



Vasemmalla aikuisten annos ja oikealla lasten annos, lautanen pizzalautanen ;)


Broilerin filee ja kurkkumascarponekastiketta

Possua eri muodoissa.



Lihapataa pannulla ja puulautasella transsylvanian mix, jossa vähän kaikkea :)