maanantai 25. kesäkuuta 2012

Täytetyt tomaatit


Valmiina syötäväksi











Ennen uuniin menoa


Täytetyt tomaatit

4-6kpl 

isoja pihvitomaatteja 1 per ruokailija

täyte
400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
grillimaustetta
½-1 annos risottoa ( täällä )
tuoretta basilikaa

mozzarellaa

  1. Leikkaa tomaateista hattu irti. Koverra sisus pois. (Sisusta ei kannata heittää pois, sen voi käyttää esim jauhelikastikkeen maustamiseen.)
  2. Kuullota sipuli ja paista jauheliha. Mausta reilulla kädellä grillimausteella. 
  3. Valmista risotto erillisen ohjeen mukaan. Tähän voi käyttää myös tähteeksi jäänyttä risottoa tai toki myös tavallinen keitetty riisi käy.
  4. Sekoita täytteen ainekset keskenään.
  5. Laita tomaatit uunivuokaan. Jätä kannet erilleen. Laita täytettä tomaattien sisään niin paljon kuin sitä mahtuu. Leikkaa päällimäiseksi mozzarellasiivut.
  6. Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. 
  7. Aseta kansi päälle ja tarjoa raikkaan salaatin kera.

Pippuripihvi ja lämmin perunasalaatti

Valmis annos punaviinilasillisen kera

Juhlistimme vasta syntymäpäiviäni perheen kesken. Päivän ohjelmaan kuului mm. herkullinen illallinen. Alkuruoaksi kokeilimme kaupan pakastealtaan valmista etanapannua. Ei ollut kyllä kovin kummoinen, mutta tulipahan testattua! Haluaisin joskus kokeilla itse valmistaa etanoita, mutta meillä ei ole etanapannua. Pääruoaksi paistoimme herkkupihvit lämpimän perunasalaatin kera. Jälkkäriksi oli vielä jäätelöannos, mutta siitä ei ole kuvaa.


Pippuripihvi


2 naudan tai hevosen sisäfilettä (a' 150 - 200 g)
voita
½ valkosipuli
pari tuoretta timjamin oksaa
suolaa, pippuria

  1. Ota liha hyvissä ajoin (tunti) ennen huoneenlämpöön lämpiämään.
  2. Painele sormella lihaa hieman litteämmäksi.
  3. Ripottele suolaa ja pippuria pihvin pinnoille. Tämän voit tehdän myös paistamisen jälkeen.
  4. Kuumenna pannu kunnolla, laita siihen voi, valkosipuli ja timjami.
  5. Paista pihvejä 2-3 minuuttia per puoli, valele koko ajan paistorasvalla.

Pippurikastike


1 rkl voita
1 rkl mustapippuria myllystä
1 tl dijon-sinappia
0,5 dl konjakkia
1 dl demi glace - kastikepohjaa
1 dl kermaa

  1. Freesaa mustapippuri voissa.
  2. Lisää sinappi ja konjakki, kiehauta.
  3. Lisää demi glace ja kerma. Keitä rauhassa 5-10 min.

Lämmin perunasalaatti


uusia perunoita
kevätsipuli
rucolaa

kastike:
½ dl oliiviöljyä
1 tl valkoviinietikkaa
1 tl Dijon-sinappia
mustapippuria, suolaa

  1. Keitä perunat kypsiksi. 
  2. Valmista sillä välin kastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Kannellinen pikku purkki (esim pilttipurkki) on tässä kätevä.
  3. Aseta kulhoon rucolaa, pilkottu kevätsipuli ja lohkotut, lämpimät perunat. Kaada kastike päälle ja kääntele varovasti tasaiseksi. Tarjoa.


Pihvin paistaminen


Lämmin perunasalaatti
Valmiita valkosipulietanoita kaupan pakastealtaasta

Pasta carbonara



Pasta carbonara


1 pkt pekonia
500 g fettuccine -pastaa
4 munaa
1 1/4 dl (50 g) vastaraastettua parmesaania
3 dl kermaa
mustapippuria myllystä

  1. Leikkaa pekoni suikaleiksi. Paista rapeiksi pannulla. Valuta talouspaperin päällä. 
  2. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja kaada takaisin kattilaan.
  3. Pastan kiehuessa vatkaa munat, parmesaani ja kerma kulhossa hyvin sekaisin. Lisää pekoni seokseen. Kaada kastike kuuman pastan päälle ja sekoita kevyesti, kunnes kastike peittää pastan. 
  4. Kuumenna pannu uudelleen hyvin miedolle lämmölle ja keitä noin minuutti tai kunnes kastike on hieman saostunut. Lisää mustapippuria myllystä.


Kreikkalainen salaatti



Kreikkalainen salaatti

rapeaa vihreää salaattia
kurkkua
tomaattia
punasipulia
kalamata-oliiveja
fetajuustoa
oliiviöljyä, valkoviinietikkaa
mustapippuria myllystä

  1. Revi salaatti. Kuori kurkku. Leikkaa kurkku ja tomaatti isohkoiksi kuutioiksi. Leikkaa punasipuli ohuiksi siivuiksi. Leikkaa fetajuustosta isoja siivuja.
  2. Kokoa salaatti lautaselle. 
  3. Lorauta päälle maun mukaan oliiviöljyä sekä valkoviinietikkaa (ole etikan kanssa varovainen, ettei tule liian hapanta!). Mausta mustapippurirouheella.

 

perjantai 22. kesäkuuta 2012

torstai 21. kesäkuuta 2012

Pähkinäkakku




Tämän mehevän kahvikakun pyöräyttää nopeasti kesäisen kahvihetken kunniaksi!

Pähkinäkakku

2 munaa
2 dl sokeria
100 g voita
1 dl maitoa
150 g hasselpähkinärouhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta

Koristeeksi
sulatettua suklaata
hasselpähkinärouhetta

  1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  2. Sulata voi ja lisää joukkoon maito. Vatkaa seos munasokerivaahtoon. 
  3. Sekoita pähkinärouhe, jauhot ja leivinjauhe yhteen. Kääntele varovasti jauhoseos taikinaan.
  4. Voitele ja korppujauhota rengasvuoka. Kaada taikina vuokaan.
  5. Paista kakkua 200 asteisen uunin keskitasolla noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä.
  6. Sulata suklaa vesihauteessa ja valuta kakun päälle. Ripottele pinnalle hasselpähkinärouhetta.




Mansikkainen kesäjuoma



Oi, minä olen nyt jotenkin ihastunut näihin minun kesäjuomiini!:) Taannoin tein tätä vadelmanmakuista juomaa ja nyt olisi vuorossa mansikkainen versio.


Mansikkainen kesäjuoma


1 l vissyä tai soodaa (itse tein Soda Streamilla)
1 ½ dl mansikoita (jäisiä)
½ sitruuna pestynä ja lohkoiksi leikattuna
½ dl tuoreita mintun lehtiä
  1. Valmista sooda.
  2. Laita mansikat, sitruuna ja mintunlehdet kannun pohjalle.
  3. Kaada sooda päälle ja sekoita.
  4. Nauti.

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Raikas kesäjuoma




Lämpiminä kesäpäivinä pitää muistaa juoda paljon. Tämä raikas juoma valmistuu käden käänteessä. Maistui myös meidän pienelle Pilttitossulle! Ja mikä parasta lapsen hampaita ajatellen, tämä ei sisällä yhtään sokeria! Otin viime vuotiset vadelmat suoraan pakkasesta, näin juoma pysyy myös viileänä pitempään.


Raikas kesäjuoma


1 l vissyä tai soodaa (itse tein Soda Streamilla)
1 ½ dl vadelmia 
½ dl tuoreita mintun lehtiä

  1. Valmista sooda.
  2. Laita vadelmat ja mintunlehdet kannun pohjalle.
  3. Kaada sooda päälle ja sekoita.
  4. Nauti.


maanantai 11. kesäkuuta 2012

Tandoorikanaa grillistä



Meillä on kesällä grilli kuumana vähän väliä. Pitkän talven jälkeen on niin mahtavaa, kun voi viettää aikaa pihalla! Miksei siis myös ruoka valmistuisi siellä samalla, kun muutenkin puuhastelee ulkona. Olemme ihastuneet grillaamaan erilaisia vartaita, kuten varmaan joku on jo huomannutkin. :) Aika usein mausteeksi riittää nykyään pelkkä suola ja pippuri, mutta minusta on myös ihana yrittää keksiä erilaisia uusia marinadeja lihoille, ettei aina tarvitsisi tehdä samaa ruokaa. Tällä kertaa kehittelin intialaistyyppisen marinadin broilerivartaille. Ideoita hain aasialaisesta keittokirjasta. Kaveriksi grillasimme pottuja ja pekoni-maissinyyttejä (jotka hieman kärähtivät). Lisäksi tarjolla oli salaattia.
Vartaat maistuivat myös pienelle Pilttitossulle, tuolle kulinaristin alulle. :)

Tandoorikanaa grillattuna


500g broilerin filettä
½ dl sitruunamehua

marinadi:
½ pilkottua pientä sipulia
4 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
3 tl korianterinsiemeniä
1 rkl juustokuminan siemeniä
1 rkl sitruunamehua maustetahnaan
1 tl suolaa
1 tl paprikaa
hyppysellinen chilijauhetta
2 ½ dl turkkijogurttia
punaista elintarvikeväriä

  1. Leikkaa broilerinfileet isohkoiksi (n. 3cm x 3cm) paloiksi. Sivele paloihin sitruunamehua. Peitä astia ja marinoi jääkaapissa 30 minuuttia.
  2. Sekoita sipuli, valkosipuli, inkivääri, korinterin- ja juustokuminansiemenet sekä sitruunamehu ja suola monitoimikoneessa tasaiseksi tahnaksi. Lisää paprika, chilijauhe ja jogurtti ja sekoita tasaiseksi. Lisää elintarvikeväriä niin, että seoksesta tulee tummanpunaista. Värjäys on vain ulkonäköseikka, ei vaikuta makuun. Eli voi jättää pois. Huom: Varmista, että väri on varmasti tummanpunaista! Itse otin epähuomiossa väärän purkin ja meillä syötiin siis vaaleanpunaisia kanavartaita!;)
  3. Kaada broilerinpalojen päälle jogurttiseos. Peitä muovikelmulla ja laita jääkaappiin. Anna marinoitua vähintään 4 tuntia tai yön yli. 
  4. Työnnä lihat varrastikkuihin (Liota puiset tikut kylmässä vedessä ensin!) ja grillaa kypsäksi. Vaihtoehtoisesti voit kypsentää lihat 175 asteisessa uunissa.


Vaihekuvia

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lättykestit

Lättyjä perinteisimmin mansikoiden ja kermavaahdon kera

Lättyjä ja mantsikanmolluskoja, nam!:) Yhtäkkiä alkoi lättyhammasta kolottaa, joten eilen meillä syötiin lättyjä iltapalaksi. Ensin suolaisella täytteellä ja jälkkäriksi vielä makealla. Olisipa ollut tuoreita kotimaisia mansikoita, niin olisi ollut ihan täydellinen makunautinto. Tällä kertaa piti vielä kuitenkin tyytyä pakastimen lähes viimeisiin viime kesän marjoihin. Hyviä ne oli nekin. Ja pitäähän ne syödä pois uusien tilalta, eiköstä vain!:)

Lättytaikina


2 kananmunaa
1 l maitoa
6 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
100 g voita sulatettuna

  1. Riko kulhossa munien rakenne.
  2. Sekoita joukkoon maito ja jauhot. Mausta suolalla. 
  3. Lisää joukkoon sulatettu rasva.
  4. Anna taikinan turvota puolisen tuntia.
  5. Paista isoja tai pieniä lettuja pannulla. 
  6. Tarjoa makean tai suolaisen täytteen kera.

Suolainen täyte lätyille:
yksinkertaistettu versio tästä

1 prk tonnikalaa
1 prk kermaviiliä
1 kevätsipuli silputtuna
sitruunapippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua hetki jääkaapissa.




Lätyt maistuvat myös suolaisen täytteen kanssa

lauantai 9. kesäkuuta 2012

Possuvartaat ja raparperisalsa


Raparperisesonki on parhaillaan menossa. Halusin vaihtelun vuoksi valmistaa raparperista jotain muuta kuin makeaa piirakkaa. Nämä vartaat olivat todella hyviä! Salsa voisi toimia jonkun muunkin lihan tai vaikka makkaran kanssa.


Possuvartaat raparperisalsan kera



700 g             porsaan sisäfileetä

Marinadi
2 dl                pilkottuja raparperinpaloja
3 rkl               fariinisokeria
3 rkl               vettä
1                    sitruuna
                      muutama viipale tuoretta inkivääriä
0,5 dl             makeaa soijakastiketta
2 rkl               rypsiöljyä

Salsa
3-4                 nuorta raparperinvartta
1                    punasipuli
1 rkl               oliiviöljyä
¼                   punainen chili
2 rkl               kapriksia
½                   limetin mehu
                      rouhittua mustapippuria

  1. Leikkaa porsaan sisäfilee reiluiksi kuutioiksi.
  2. Keitä marinadin aineksia kattilassa 5 minuuttia. Anna jäähtyä.
  3. Nosta lihat marinadiin maustumaan vähintään kolmeksi tunniksi tai yön yli.
  4. Nosta lihapalat marinadista ja pujota liotettuihin, puisiin varrastikkuihin. Grillaa vartaat kypsiksi puolelta toiselle käännellen.
  5. Valmista salsa: Leikkaa nuoret raparperinvarret pieniksi kuutioiksi. Kuori ja kuutioi punasipuli. Kuullota sipuleita hetki pannulla öljyssä. Lisää raparperit ja hienonnettu chilinpala. Kaada seos kulhoon jäähtymään. Lisää kaprikset. Mausta salsa limettimehulla ja ripauksella rouhittua mustapippuria.
  6. Tarjoile possuvartaiden kanssa.

Grillattua broileria pekonikääreessä


Tämä ruoka valmistuu grillissä kädenkäänteessä!


Grillattua broileria pekonikääreessä


4 kpl broilerin (rinta)fileitä
1 pkl pekonia

jääsalaattia
paprikaa
kevätsipulia
kurkkua
nektariinia
parmesaania
öljyä, viinietikkaa, mustapippuria myllystä

  1. Kääri broilerin fileet pekoniin. Grillaa kypsiksi. Pekoni tummuu aika paljon ja antaa väriä ja makua broilerille, mutta broileri itsessään pysyy ihanan mehevänä. Halutessa pekonin voi jättää myös syömättä. Tällöin se on kuitenkin antanut kivan maun broilerille.
  2. Valmista salaatti: pilko ainekset pieneksi ja asettele salaatti tarjoilulautaselle. Pirskottele päälle oliiviöljyä ja valkoviinietikkaa sekä pippuria. Aseta kypsät fileet salaattipedille.


Grillatut lohivartaat kasvisten kera




Kamerasta loppui akku kesken kuvaamisen, joten kokeillaanpas, miten postaus onnistuu puhelimella!:)
Aina on hyvä sää grillata! Tänään satoi vettä, mutta ei se menoa haitannut. Paljon.

Grillatut lohivartaat


Lohifilettä n. 150g/ruokailija
Seesaminsiemeniä n. 1 dl
Sitruunapippuria n. 1 rkl
Suolaa maun mukaan

sitruuna

Grillatut kasvikset


paprikaa
kesäkurpitsaa
kevätsipulia
herkkusieniä
fetaa (iso pala, mistä voi leikata siivuja)
öljyä
suolaa, pippuria maun mukaan

  1. Leikkaa lohifile isohkoiksi paloiksi. Sekoita seesaminsiemenet, sitruunapippuri ja suola kulhossa.
  2. Pyörittele lohet mausteseoksessa. Työnnä palat grillivartaisiin. Grillaa noin 5 min tai kunnes kala on kypsä.
  3. Leikkaa kasvikset isohkoiksi paloiksi. Lorauta öljyä päälle ja grillaa, kunnes ne ovat kypsiä mutta vielä rapasakoita. Ripottele päälle suolaa ja pippuria maun mukaan.
  4. Leikkaa jokaiselle ruokailijalle sitruunasta lohko, josta voi halutessa puristaa mehua lohen päälle.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Tomaattipatonki



Bongasin tämän reseptin Pirkka-lehdestä. Pirteän värisiä ja herkullisia patonkeja! Sopisivat vaikka piknikille evääksi, jos tekisi sellaisia minipatonkeja (20 kpl), kuten alkuperäisessä ohjeessa kehoitettiin. Itse tein keskikokoisia, eli ohjeesta tuli 8 patonkia.

Tomaattipatongit
8 kpl (keskikokoista)


1/2 l               tomaattimehua
1 pkt (50 g)    hiivaa
1 1/2 tl           suolaa
1 rkl               vaaleaa siirappia
1/2 dl             oliiviöljyä
½ dl               tuoretta basilikaa
n. 11 dl          hiivaleipäjauhoja

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen tomaattimehuun. Lisää joukkoon suola ja siirappi. Alusta taikinaan jauhot vähitellen ja lisää öljy loppuvaiheessa. Anna taikinan kohota peitettynä lämpimässä paikassa.
  2. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo osista pari tankoa. Leikkaa tangot neljään palaan. Leivo palat noin 15 cm:n pituisiksi potköiksi. Kierittele pötköt hiivaleipäjauhoissa ja kierrä molemmista päistä vastakkaisiin suuntiin. Nosta kierteiset pötköt pellille leivinpaperin päälle. Kohota hyvin.
  3. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Jäähdytä peittämättä.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Tonnikalatäyte patongille

 



Tämä täyte valmistuu kädenkäänteessä ja sopii vaikka patongin väliin piknikille!

Tonnikalatäyte

2 kokonaisen patongin väliin

1 prk tonnikalaa
1 maustekurkku
1 kevätsipuli
1 pieni paprika
2 rkl majoneesia
vajaa 1 prk kermaviiliä
pieni loraus sitruunamehua 
mustapippuria

  1. Valuta tonnikala. Pilko pieneksi maustekurkku, sipuli ja paprika. 
  2. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita noin puoleksi tunniksi jääkaappiin maustumaan. 
  3. Tarjoa patongin välissä salaatinlehtien kera.

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Raparperipiirakka

  


Raparperiaika on käsillä, ihanaa! Perinteisin ja yleisin juttu, mitä raparpereista tulee valmistettua, on tottakai raparperipiirakka. Tässä yksi versio siitä. Yksinkertaista ja valmistuu nopeasti vaikka yllätysvieraille!


Raparperipiirakka


Pohja
2 munaa
1 ½ dl hienoa sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
2-4 raparperin vartta paloiteltuna
hiukan voita
raesokeria

  1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 
  2. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos muna-sokerivaahtoon. 
  3. Voitele ja korppujauhota pyöreä irtopohjavuoka, halkaisijaltaan 20 cm.
  4. Kaada taikina vuokaan ja painele raparperinpalat kunnolla taikinaan. 
  5. Voitele piirakan päälle hiukan voita juustohöylän avulla ja ripottele päälle raesokeria. 
  6. Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa keskitasolla noin 30 minuuttia.




perjantai 1. kesäkuuta 2012

Leijonakakku



Pilttitossun 1v kakku. Idea lähti hänen paljon pidetystä bodysta, missä on tällainen leijonan kuva. Tein kakusta tieten tahtoen tällaisen yksinkertaisen, lapsenomaisen, koska ajattelin, että se sopisi hyvin yksivuotiaalle.

Kakku on vaalea sokerikakkupohja, välissä vadelmamousse valkosuklaarouheella. Päälliset ovat marsipaanista.

Mango-sitrustäytekakku


Tätä täytekakkua tarjoiltiin taannoin meidän kelta-musta-valkoisissa juhlissa. Kakku on mitoitettu reilulle 40 henkilölle. Pohja on tehty tämän ohjeen mukaan ja muotoiltu täyttämisen jälkeen. Täytettä olen tehnyt pari kertaa aiemminkin ja se on hyväksi havaittu. Tässä ohje pienemmässä mittakaavassa, eli halkaisijaltaan 20-24cm vuokaan (riippuu, kuinka paksulti täytettä haluat!)


Mango-sitrustäyte


2,5 dl Flora vispiä
1 "normaalikokoinen"purkki mangojogurttia (siis ei litran purkkia ;))
TAI 1 purkki (~180g) Arla Ihana citrusjogurttia (jos sitä jostain saa vielä?)
1 sitruunan kuori raastettuna ja mehu puristettuna
200 g sitruunatuorejuustoa
1-2 prk mangososetta (Piltti)
3 liivatelehteä
  1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi.
  2. Vaahdota kerma. Lisää täytteen muut ainekset sitruunamehua lukuunottamatta ja sekoita tasaiseksi. 
  3. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sekoita siihen puristetut liivatelehdet. Sekoita ohuena nauhana täytteen joukkoon.

Sokerikakkupohja



Kävin muutama vuosi sitten kakkukurssilla. Siellä sai todella hyviä vinkkejä miten leivotaan täydellinen kakkupohja. Tällä ohjeella onnistuu joka ikinen kerta. Sama ohje löytyy myös Ulla Svenskin kirjasta "Unelmakakut".

Sokerikakkupohja


munia 1 kpl/3 hlöä
sokeria
jauhoja
leivinjauhetta

Kakkupohjien teossa noudatan nykyään grammamääriä, eli täydellisen kakkupohjan salaisuus on puhdas matematiikka:

  • Laita vatkauskulho grammapuntarille ja riko kananmunat siihen. Näin tiedät munien painon. 
  • Kerro se kertoimella 0,7. Näin saat sokerin ja jauhon määrän.
  • Eli jos munat painavat 300g, kakkuun tulee 300 x 0,7 = 210 g sokeria ja 210 g jauhoja. 
  • Jauhojen joukkoon voi lisätä teelusikallisen leivinjauhetta.
  • Kakun koko riippuu juhlijoiden määrästä ja muusta tarjottavasta. 1 muna/2-3 hlöä.

  1. Voitele (irtopohja)vuoka margariinilla ja jauhota korppujauhoilla.
  2. Käytä huoneenlämpöisiä kananmunia. Käytä mahdollisimman hienoa sokeria, esim. Siro-sokeria.
  3. Vatkaa munat ja sokeri hyvin kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on sopivaa, kun teet vatkaimella kuvion vaahdon pintaan ja se ei heti häviä siitä vaan pysyy valumatta. Älä vatkaa liikaa.
  4. Sekoita ja siivilöi jauhot keskenään. Käytä mahdollisimman hienojakoisia jauhoja. Jos muna-sokerivaahto on hyvin vatkattu, leivinjauhetta ei välttämättä tarvitse. Sihtaa jauhot siivilän läpi massaan samalla nuolijalla nostellen. Älä vatkaa lujaa, äläkä kopsuttele vatkaimia kulhon reunaan, ettei kuohkeus häviä!
  5. Täytä kaksi kolmasosaa vuoan tilavuudesta.
  6. Paista kakkupohjaa 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Muista, että uuneissa on eroja ja oman uunisi paistoajan opit vain kokeilemalla! Meidän uunissa esimerkiksi riittää kiertoilmalla 150 astetta ja 30 minuuttia.
  7. Älä avaa uuninluukkua ensimmäisen puolen tunnin aikana, ettei kakku lässähdä!
  8. Kakku kannattaa paistaa täyttöä edellisenä päivänä, jotta se ehtii tiivistyä, eikä murene helposti leikattaessa.
  9. Kakkua täyttäessäsi käännä pohja päällimmäiseksi, jotta saat tasaisemman pinnan mihin tehdä koristelu.

Mansikka-cupcakes



Nämä kesäiset mansikka-cupcakesit löysin viime kesänä alkuperäisesti Kinuskikissan sivuilta. Nämä on tehty minimuffinssivuokiin.

Mansikka-cupcakesit
12kpl isoja tai 36 kpl pieniä

Taikina:
2 munaa
1 ½ dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
50 g sulatettua margariinia tai voita
200 g vaniljarahkaa
200 g tuoreita mansikoita

Kuorrutus:

2 ½ dl vaahtoutuvaa kevytvispiä
3 rkl mansikkatomusokeria
pinkkiä pastaväriä
1 rkl vaniljakreemijauhetta

  1. Leikkaa mansikat pieniksi kuutioiksi.
  2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Sekoita jauhoseos muna-sokerivaahtoon vuorotellen rasvan kanssa. Lisää taikinaan vaniljarahka ja mansikkakuutiot.
  3. Lusikoi taikina muffinssivuokiin. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. 
  4.  Lisää vispin joukkoon mansikkatomusokeri. Värjää kerma halutessasi vaaleanpunaiseksi pastavärillä. Sihtaa vaahdotuksen aikana joukkoon vaniljakreemijauhe. 
  5. Pursottele jäähtyneiden cupcakesien päälle haluamallasi tavalla. Tässä olen pursotellut ruusun terälehdiksi.

Lasagne



Jauhelihalasagne


300-400g lasagnelevyjä

Jauhelihakastike:
400 g naudan jauhelihaa
400 g tomaattimurskaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
n. 150g tuoreita herkkusieniä
suolaa, pippuria, paprikajauhetta
n. 1dl tuoretta basilikaa

Juustokastike:
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa (korvasin 1dl kermalla, kun oli jäänyt purkin pohjalle)
½ prk paahdettu chili -tuorejuustoa
100g juustoraastetta


Pinnalle:
50 g parmesaania

  1. Valmista jauhelihakastike: Pilko sipulit ja sienet pieneksi, kuullota öljyssä tai voissa pannulla. Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää tomaattimurska ja mausteet. Lisää lopuksi basilika.
  2. Juustokastikkeen valmistaminen: Sulata rasva kattilassa, lisää jauhot. Kuumenna, mutta älä ruskista! Lisää maitoa parissa erässä ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Lisää joukkoon tuorejuusto ja juustoraaste, anna sulaa kastikkeeseen ja kiehauta muutama minuutti.
  3. Laita suorakaiteen muotoisen uunivuoan pohjalle kerros jauhelihakastiketta ja sen päälle kerros juustokastiketta. Peitä vierekkäin asetetuilla lasagnelevyillä. Tee vuokaan 3-4 samanlaista kerrosta. Kaada päällimmäiseksi kerrokseksi juustokastiketta ja ripottele pinnalle parmesaania. 
  4. Kypsennä lasagnea 175 asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin 50 minuuttia eli kunnes se on pinnaltaan kauniin ruskeaa. Anna vetäytyä noin 10 minuuttia ennen tarjoamista.


Grillattu banaani

 

Nämäkin kuvat on otettu puhelimella.. 
Siitä on jo useampi vuosi aikaa, kun olen tätä herkkua viimeksi syönyt. Ystäväni tämän on joskus opettanut minulle, mutta olen ihan kokonaan unohtanut koko herkun olemassaolon! Alkuperäisesti käytettiin pätkistä, mutta tässä versiossa on valkosuklaata. T-O-D-E-L-L-A makeaa, mutta ah niin hyvää!

Grillattu banaani

1 banaani/ruokailija
valkosuklaata n. 5palaa/banaani

  1. Leikkaa banaaniin pitkittäin viilto kuvan mukaisesti. Jätä kuoret paikoilleen. Laita banaanin sisään suklaata. 
  2. Grillaa n. 5min tai kunnes suklaa on sulanut.
  3. Varo polttamasta suuta kuumalla suklaalla!