sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Risotto



Kun on kerran tehnyt ja syönyt kunnon risottoa, ei todellakaan tyydy mihinkään tavalliseen riisi-herne-maissi-paprika-sekoitukseen, jota joskus koulussa kutsutaan "risotoksi"! Meidän perheen kestosuosikiksi on osoittautunut tämä  Jamie Oliverin reseptillä tehty taivaallinen risotto. Olemme soveltaneet alkuperäistä ohjetta aina tilanteen mukaan esim jättämällä sellerin pois. Pitäisi kokeilla myös sen kanssa, mutta jostain syystä se aina unohtuu ostaa. Ehdottomasti kokeilemisen arvoista!

Risoton kaverina tällä kertaa chilitäytteisiä lohirullia. Niistä en laita erillistä ohjetta, koska resepiä pitää siltä osin vielä hieman hioa.


Risotto


litra kuumaa kana- tai kasvislientä
1 rkl oliiviöljyä
2 sipulia kuorittuna ja silputtuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
½ lehti- eli varsiselleriä
400g risottoriisiä
2 lasillista kuivaa valkoviiniä
merisuolaa
mustapippuria myllystä
70g voita
115g vastaraastettua parmesaania

  1. Kuumenna liemi kattilassa. Kaada oliiviöljy toiseen kasariin, lisää öljyyn sipuli, lehtiselleri ja ripaus suolaa. Pehmennä aineksia noin 3 minuuttia. Lisää joukkoon valkosipuli ja kääntele aineksia 2 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Lisää kasariin riisi ja nosta lieden lämpöä.
  2. Kääntele riisiä koko ajan varovasti, kun se alkaa kypsyä. Riisi ei saa saada väriä (jos lämpö tuntuu olevan liian korkea, laske sitä hieman). Pidä riisi koko ajan liikkeessä. Muutaman minuutin kuluttua riisi alkaa muuttua läpikuultavaksi. Lisää joukkoon viini ja hämmennä koko ajan. Viini kuplii riisin ympärillä, siitä haihtuu alkoholi, mutta maku säilyy.
  3. Kun viini on imeytynyt riisiin, lisää ensimmäinen kauhallinen kuumaa lientä ja ripaus suolaa. Laske lämpöä niin, että liemi poreilee melko voimakkaasti (Neste ei saa kiehua liian kovaa, sillä silloin riisin ulkopinta kypsyy liian nopeasti ja sisus jää raa’aksi.)
  4. Lisää nestettä edelleen kauhallinen kerrallaan koko ajan sekoittaen, mutta anna aina edellisen kauhallisen nestemäärän imeytyä riisiin ennen kuin lisäät seuraavan. Tähän vaiheeseen kuluu aikaa noin 15 minuuttia. Jatka liemen lisäämistä, kunnes riisi on pehmeää, mutta silti vielä pureskeltaessa napakkaa. Tarkista suolan ja pippurin maku.
  5. Nosta kasari liedeltä. Lisää joukkoon voi ja parmesaani. Säästä hieman parmesaania pinnalle ripoteltavaksi. Sekoita varovasti. Nauti risotto mahdollisimman pian, eli kun se on koostumukseltaan vielä miellyttävän kosteaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti